Osta nyt toimivaksi todetulla kaksitaso-ratkaisulla rakennettu rivitalokolmio uudeksi kodiksesi tykätyltä Taipaleen alueelta!
Tässä saunallisessa kahden makuuhuoneen rivitalokodissa on todellakin moni asia kohdillaan. Kun astut muutaman askeleen eteisestä eteen päin, niin huomaat kuinka ihanan avaraksi on suunniteltu tila, missä vietetään eniten aikaa - eli olohuone! Keittiössä on hyvin tilaa ruokailuryhmälle ja pohjaratkaisu tuo arkeen toimivuutta, etenkin ruuhkavuosien ajaksi. Makuuhuoneet jäävät nimittäin omaan rauhaan yläkertaan ja päämakuuhuoneen yhteydessä on mukava parveke järven suuntaan.
Taloyhtiö rajautuukin järvi maisemiin, joten silmänruokaa on tarjolla rannan kävelykadulla reippaillessa, eikä ole muuten pitkä matka uimarannalekkaan. Uimaan tai veneilemään voit siis lähteä kotoa käsin vaikka crocsit jalassa, nimittäin ranta näkyy jo omalta takapihalta käsin. Takapiha onkin tehty mukavan viihtyisäksi ison osittain katetun terassin myötä, jolla kelpaa nauttia päiväkahvia tai ilta-auringon sarastusta.
Lapsiperheelle huoneiston sijainti on unelma. Lapset voi touhuta taloyhtiön omassa leikkipuistossa ja näet heidät olohuoneesta käsin!
Asunnon saunaosaston neliöiden käyttö on taidokkaasti suunniteltu, eli löylyhuone, suihku, wc-toiminnot ja pyykinpesu ovat samassa tilassa. Iltojen pimetessä taloyhtiön pylväsvalot valaisee mukavasti taloyhtiön pihaa, joten omalta autopaikalta ei tarvitse pimeässä kävellä sisään kotiin. Myös varastotilaa on harvinaisen hyvin tarjolla kahden ulkovaraston ansiosta, etupihalla ja omalla takapihalla!
Tässä yhtiössä vaihtuvuus on ollut todella vähäistä, mikä puhuu omaa kieltään. Tartu tilaisuuteen hankkia läpi talon päätyhuoneisto, missä eläminen on toimivaa!
Puttonen Kreetta
Assistentti, asuntomyyjä
toimisto@savonlkv.fi
Pohjois-Savo
Pirnankatu 4
78200 Varkaus
Etelä-Savo
Porrassalmenkatu 21 B (3. krs)
50100 Mikkeli
Ma-To 9.30-16.30
Pe 10.00-15.00