OMAKOTITALO | 3h+k+khh+ph+s+wc

Koivutie 60, Kolma, Varkaus

KOKO

90 m2

HINTA €

165 000

VUOSI

1982

Unelmana asua omassa rauhassa lähellä palveluita, maalaismaisemissa? Tähän unelmaan meillä on nyt vastaus Kolmalla kiinteistöllä, jonka sisällä on oma lampi, pelto, iso aidattu piha ja energiapihi omakotitalo!

Noin 12 kilometriä Varkaudesta sijaitsee Joroisiin kuuluva Kolman kylä, missä mieli ja keho lepää poissa kaupungin meluista ja kiireistä. Tämä kiinteistö on 7,8 hehtaarin pala tätä rauhaa ja sille on rakennettu monipuolinen rakennus kokonaisuus jatkuvaan asumiseen. Tontilla on myös oma noin 4,1 hehtaarin lampi, minne päin tontti kauniisti laskeekin. Silmän iloa tässä kodissa aukeaakin olohuoneen ikkunoista ja myös takapihan viihtyisältä valon puoleiselta terassilta.

Lähemmäksi rantaa on hiljattain valmistunut kokonaisuus, joka sisältää saunan, paljun ja grillikodan. Nämä on tyylikkäästi yhdistetty terassilla toisiinsa! Voikin siis jo arvata, missä sitä mielellään iltaa istuisi!

Silmiä hivelevä miljöö sopisi myös erittäin hyvin esimerkiksi metsästävälle ihmiselle. Sorsia on omalla lammella omalta tontilta voit lähteä myös sarvipäitä metsään etsimään. Sen verran kaukana kaupungista kuitenkin ollaan että luonto on autenttista ja sen laajat eläinasukkaat on koettavissa ihan lähimetsistä. Saattaapa jokunen eksyä vaikka tontin reunallekkin morjestamaan!

Itse päärakennus on alunperin rakennettu -80 luvulla. Rakennus on saanut osakseen kuitenkin huikean määrän perusparannuksia ja muuttunut myös sisäilmeeltään täysin. Vesi-ilmalämpöpumppu on tämän hetken lämmitysjärjestelmien kärkikastia, mikä takaa energiatehokkaan asumisen jatkossakin. Sitä toki edesauttaa myös pehmeän lämmön tuottava jykevä leivinuuni.

Päärakennuksen lisäksi tontilla on kaikki mitä pientilallinen tarvitsee, eli autotalli, traktoritalli, varastoja ja tokihan sitä pitää oma noin 2000m2 pelto olla!

Monesti "monien mahdollisuuksien koti" tarkoittaa, sitä että remontoi alusta asti itselle mieluinen. No tässä se on kaukana siitä! Tämä koti tarjoaa aidosti mahdollisuuksia monenlaisille perheille, harrastuksille, lemmikeille jne. Ainiin, piha on muuten kauttaaltaan aidattukkin, joten olipa sinulla 2 tai 12 koiraa, niin vapaana ne saa kotonaan olla! Lisäksi on myös tehty pienempi aitaus, jos haluat laittaa lemmikit hieman sivumpaan kesäjuhlien ajaksi!

Ota meihin yhteyttä niin lähdemme esittelemään tämän kokonaisuuden teille kaikessa rauhassa yksityisesittelyn muodossa. Varaa aikaa hieman tavallista enemmän, nähtävää ja koettavaa nimittäin riittää! Ihana koti!

Perustiedot

Sijainti
Koivutie 60, Kolma, Varkaus
Kaupunginosa
Kolma
Kohdenumero
21284746
Kerroksia
1
Asuinpinta-ala
90 m2
Tontin pinta-ala
78570 m2
Kokonaispinta-ala
117 m2
Kuvaus
3h+k+khh+ph+s+wc
Rakennusvuosi
1982
Käyttöönottovuosi
1982


Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
165 000 €
Myyntihinta
165 000 €
Neliöhinta
1 833,33 € / m2
Muut kustannukset
Jätekaivon tyhjennys 2krt/vuosi, kustannus n.240e/vuosi. Koivutien tiehoitomaksut n. 100-250e/vuosi tienhoitokunnalle. Valokuitu internet 25e/kk. Kiinteistövero 207,22e/vuosi. Sähkön kokonaiskulutus yhteensä talvesta riippuen ollut: 12500-15500kwh/vuosi.


Asunnon lisätiedot

Asunnon kunto
Ei luokiteltu
Tilojen kuvaus
Takapihalla puinen terassi, missä perkola katos.
Tehdyt remontit
2021: Sauna, kota ja palju rakennettu ja yhdistetty terassilla. 2020: Katon ja ulkoseinien maalaus. Ilmalämpöpumppu asennettu. 2015-2021: Sisäpintojen uusimista. 2017: Vesi-ilmalämpöpumppu asennettu. Keittiön kaapin ovet ja laatikot uusittu. 2016: Ulko-ovet uusittu. 2012: Kylpyhuone remontoitu.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Puu, Ilmalämpöpumppu, Muu
Vesi-ilmalämpöpumppu (VILP)


Tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit
Puu
Keittiön kuvaus
Leivinuuni kodinhoitohuoneen puolella lähellä keittiötä.
Varusteet: Liesituuletin, Astianpesukone, Kiinteät valaisimet
Työtaso: Laminaatti
Kylpyhuoneen kuvaus
Kaksi suihkusekoittajaa, toisella ammeen täyttö.
Seinämateriaali: Kaakeli
Lattiamateriaali: Laatta
Varusteet: Kylpyamme, Lattialämmitys, Suihku
WC-tilojen kuvaus
Yläpuoli paneelia, alapuoli laattaa. Allaskaappi ja tasoallas. Seinätasot.
Seinämateriaali: Puolipaneeli, Osalaatoitus
Lattiamateriaali: Laatta
Sauna
Oma sauna
Kodinhoitohuoneen kuvaus
Kenkäkuivain. Leivinuuni. Pesukoneliitäntä ja paikka pesukoneelle. Pöytätaso ja pyykkikaapit.
Varusteet:
Seinämateriaali:
Lattiamateriaali:
Kattotyyppi
Harja
Kattomateriaali
Pelti


Talon ja tontin tiedot

Kerroksia
1
Tontin omistus
oma
Tontin tyyppi
Rantatontti
Kiinteistötunnus
171-402-8-208

Kohdetta välittää


Lundberg Lari
ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, LVV, yrittäjä

0504090900
lari.lundberg@savonlkv.fi

Yhteydenottopyyntö






Kartta



Savon
Asuntomarkkinat Oy

Pohjois-Savo
Pirnankatu 4
78200 Varkaus

Etelä-Savo
Porrassalmenkatu 21 B (3. krs)
50100 Mikkeli

Ma-To 9.30-16.30
Pe 10.00-15.00


Ota yhteyttä

+358 50 409 0900

toimisto@savonlkv.fi

Ota yhteyttä Kartta


SEURAA

Seuraa meitä Facebookissa:

Tietosuojaseloste



Copyright © 2020 Savon Asuntomarkkinat Oy